Luku 21

Terhin nimen vieressä oli maanantaiaamuna vielä sana kesken.

Johanna näki sen Kuvarinteen hallintosiiven neuvotteluhuoneen näytöllä ennen kuin Antti ehti avata laboratoriolausunnon. Perjantaina sama merkintä oli ollut poliisitalon suurella näytöllä muiden nimien rinnalla.

Nyt tulos oli tullut.

Aino oli varannut heille huoneen, jonka oven sai lukkoon. Lasiseinän kaihtimet oli vedetty puoliväliin. Käytävän toisella puolella arkistoluovutus jatkui maanantaiaamun tavalliseen tahtiin: laatikoita liikkui vastaanotosta tekniselle puolelle, tulostin käynnistyi ja sammui, joku kulki ohi muki kädessään. Kuvarinne ei näyttänyt paikalta, jonka keskellä viiden ihmisen kuolemaan liittyvä tutkinta oli juuri muuttumassa.

Antti avasi lausunnon.

– Oikeuslääketieteellinen vertailu on tehty alkuperäisistä aineistoista, hän sanoi. – Terhin kaulajälkeä on verrattu Haapalan, Lehtolan, Mäkisen ja Saarisen kuviin sekä aiempiin lausuntoihin.

Johanna nyökkäsi.

Antti siirtyi lausunnon johtopäätökseen.

Terhin kaulalla dokumentoidun jäljen leveys, reunapiirteet ja pinnan aiheuttama painaumakuvio vastasivat samoja olennaisia ominaisuuksia, jotka olivat toistuneet neljässä aikaisemmassa murhassa. Vertailu tuki samaan välinetyyppiin sopivaa tekotapaa. Terhin tapauksessa ei ollut löytynyt sellaista poikkeavaa piirrettä, joka olisi antanut syyn erottaa hänen kuolemansa muusta sarjasta.

Lausunto ei sanonut, että yksi ja sama nauha olisi ollut kaikissa teoissa. Se ei sanonut, mistä väline oli hankittu eikä kuka sitä oli käyttänyt.

– Eli viides, Johanna sanoi.

– Rikosteknisen kokonaisuuden kannalta kyllä.

Antti ei sanonut sitä voittona.

Johanna katsoi Terhin nimeä. Perjantaina mallikoulun lattialla nähty kapea jälki oli ollut liian tuttu, mutta hän oli pitänyt sen epäilynä, koska niin piti. Nyt varovaisuudelle ei ollut enää samaa käyttöä.

Jenni Haapala.

Kaisa Lehtola.

Aleksi Mäkinen.

Ella Saarinen.

Terhi Laine.

Viisi nimeä, kolmen eri vuoden aikana.

Terhin kohdalla paino oli erilainen kuin neljässä muussa. Poliisi oli ollut jo Kuvarinteessä. He olivat kuulleet työntekijöitä, avanneet vanhoja työpaketteja, lähettäneet näytteen laboratorioon ja alkaneet verrata kuvien kulkureittejä arkistotyöhön.

Tekijä ei ollut palannut vuosien hiljaisuudesta tyhjään tutkintaan.

Terhi oli kuollut heidän työnsä keskellä.

Johanna antoi ajatuksen olla olemassa vain sen verran, ettei hänen tarvinnut väittää itselleen muuta. Sitten hän siirsi katseensa lausunnon seuraavaan osaan.

– Nauhanäyte, hän sanoi.

Antti avasi rinnalle keskiviikkona saadun lausunnon ja näytteen käyttöketjun.

Palautuneesta vuoden 2014 kuva-aineistokotelosta talteen otettu sidontanauha sopi edelleen samaan välinetyyppiin. Sen alkuperä voitiin liittää dokumentoidusti vanhojen kuvien tekniseen säilytys- ja käsittely-ympäristöön. Luovutusluettelo, kotelon erätunnus ja palautustiedot kertoivat, missä aineistoketjussa näyte oli kulkenut.

– Jos me kirjoitamme nyt tauluun, että murhissa käytetty väline on arkistonauha, menemme pidemmälle kuin näyttö sallii, Antti sanoi.

– Niin.

– Meillä on näyte arkistoympäristöstä. Se sopii jälkiin. Samaa tai samanlaista materiaalia on voitu käyttää useissa työvaiheissa, useissa yrityksissä ja myös muualla kuin tässä hankkeessa.

Antti sulki toisen lausunnon.

– Se ei vieläkään anna meille yhtä ihmistä.

– Sitten ei etsitä ihmistä nauhasta.

Johanna avasi tutkintajärjestelmästä vuoden 2023 aineiston käsittelyhistorian tehtävälistan.

Perjantain jälkeen siihen oli lisätty Terhin viestiketju, tapaamisen aikaistuminen ja poliisin aineistopyyntöjen näkyvyys. Viikonlopun aikana tekninen tutkinta oli jatkanut jo haltuun saadun käyttöaineiston jäsentämistä. Henkilökohtaiset kirjautumiset, yhteiset järjestelmätunnukset, työasemat, kulkuoikeudet ja kirjalliset toimeksiannot olivat yhä eri tauluissa.

– Otetaan tämän vuoden henkilökohtainen käyttö uudelleen tarkasteluun, hän sanoi. – Ei siksi, että päätetään ensin, kuka kiinnostaa, vaan siksi, että nyt meillä on viides uhri ja kaksi tuoretta aineistoketjua, joiden käyttö voidaan vielä tarkistaa.

Antti nyökkäsi.

– Ella ja Terhi ensin?

– Niiden kautta aloitetaan. Sen jälkeen katsotaan, mihin sama käyttö jatkuu. Työtehtävä aina rinnalle.

Johanna katsoi Terhin nimen vieressä olevaa merkintää vielä kerran.

Sitten hän vaihtoi sen.

SARJAYHTEYS VARMISTETTU.

Muutos vei ruudulta yhden sanan.

Se ei keventänyt mitään.

***

Tiistaina ensimmäinen tunti kului siihen, että kaksi näennäisesti samanlaista avausta osoittautui täysin eri asioiksi.

Teknisen tutkinnan työntekijä oli tuonut Kuvarinteeseen poliisin omasta säilytyskopiosta rajatun työaineiston. Rivillä näkyivät käyttäjätunnus, kirjautumisaika, työasema, avattu aineistotunnus ja toimenpidelaji. Viereen oli rakennettu erillinen sarake toimeksiannolle, jos sellainen voitiin osoittaa.

Johanna katsoi kahta Ellan aineistoon liittyvää riviä.

Molemmissa käyttäjänä näkyi Tero Niemelän henkilökohtainen tunnus.

Ensimmäiselle löytyi saman tien työperuste.

Aino avasi projektinhallinnan tehtäväkortin omalta koneeltaan.

– Tämä oli hänellä, hän sanoi. – Lähdetiedoston ja luovutusversion tunnisteet eivät täsmänneet. Tero tarkisti, että kyse oli samasta kuvasta ja että tekninen versio osoitti oikeaan alkuperäiseen erään.

– Tehtävän päivämäärä?

Aino näytti sen.

Kirjautuminen osui työaikaan. Työasema oli teknisellä alueella. Tehtävä oli avoinna juuri silloin, ja merkintä oli suljettu tarkistuksen jälkeen.

– Tämä on normaalia, Johanna sanoi.

– Täysin, Aino vastasi. – Jos hän ei olisi avannut lähdettä, olisin ihmetellyt enemmän.

Toinen rivi oli samasta aineistosta kaksi päivää myöhemmin.

Silloin tehtävä oli jo suljettu.

Aino haki samaa erää projektinhallinnasta uudelleen.

– Tässä ei ole uutta tehtävää, hän sanoi.

– Voiko sellainen olla kirjattu muualle?

– Voi olla sähköpostissa, työnjaossa tai pienessä teknisessä korjauksessa, joka on tehty ilman omaa korttia. En sano tämän perusteella, ettei syytä ollut.

Johanna nyökkäsi.

Teknisen tutkinnan työntekijä avasi kirjautumistiedot.

– Tässä tulee toinen raja, hän sanoi. – Henkilökohtainen tunnus ei yksin tarkoita, että ihminen varmasti istui koneella juuri tämän avauksen hetkellä. Työasema voi olla jäänyt auki, istunto voi jatkua tai joku voi käyttää toisen kirjautumista, vaikka se olisi sääntöjen vastaista.

– Mitä muuta meillä on? Antti kysyi.

– Tähän aikaan tunnuksella on tehty uusi kirjautuminen, ei vain jatkettu vanhaa istuntoa. Työasema on numero kaksitoista teknisellä alueella. Kulunvalvonnan mukaan Niemelä tulee alueelle vähän ennen sitä ja poistuu vasta myöhemmin.

– Kuka muu voi käyttää työasemaa kaksitoista? Johanna kysyi.

Aino vastasi:

– Periaatteessa kuka tahansa siihen työpisteeseen oikeutettu. Se ei ole henkilökohtainen pöytä. Mutta omalla käyttäjätunnuksella pitäisi kirjautua.

– Kamerakuvaa?

– Ei sellaista, jolla tästä saataisiin luotettava henkilötunnistus koko ajalta, teknisen tutkinnan työntekijä sanoi. – Eikä sitä tarvita siihen, mitä nyt voidaan sanoa. Tunnus, uusi kirjautuminen, kulkutieto ja työaika viittaavat samaan henkilöön. Ne eivät tee rivistä silminnäkijähavaintoa.

Johanna kirjoitti merkinnän:

vahvasti henkilöön yhdistettävissä / työperuste avoin

Terhin aineistossa rakenne oli samanlainen.

Yksi Teron tekemä avaaminen kuului selvästi hänen työhönsä. Vanhan kampanjaerän teknisiä tunnisteita oli täsmäytetty luovutusta varten, ja Tero oli ollut yksi niistä ihmisistä, joille tällaisia tehtäviä normaalisti annettiin. Aino löysi tehtäväkortin, erän numeron ja siihen liittyneen teknisen huomautuksen.

Seuraava avaaminen ei osunut yhtä siististi mihinkään.

Sama henkilökohtainen tunnus oli palannut alkuperäiseen lähdeaineistoon myöhemmin. Tehtäväkortti ei ollut enää hänen nimellään. Järjestelmässä ei ollut merkintää virheestä, jonka vuoksi lähde olisi pitänyt tarkistaa uudelleen.

Aino tarkisti projektin yhteisen työosoitteen viestit, projektinhallinnan työviestit ja hänelle näkyvän työnjaon siltä osin kuin hänen oikeutensa ja poliisin pyyntö sallivat.

– Voin löytää vielä selityksen, hän sanoi. – Mutta se ei ole tässä näkyvissä.

– Riittää, Johanna sanoi. – Meidän ei tarvitse päättää tästä rivistä enempää ennen kuin kaikki vaihtoehdot on tarkistettu.

Antti oli tehnyt näytön sivuun kaksi saraketta.

Työperuste osoitettu.

Työperuste puuttuu tai avoin.

Tero Niemelän nimi alkoi näkyä molemmissa.

He kävivät läpi saman vertailun muidenkin työntekijöiden osalta. Yhdellä oli enemmän avauksia kuin Terolla mutta jokaiselle kirjattu tehtävä. Toisella oli yksi selittämätön merkintä, joka osoittautui yhteisen työaseman siirtyneeksi istunnoksi. Kolmannen tunnuksella näkyvä vanha aineisto oli avattu osana massatarkistusta, jonka järjestelmä kirjasi käyttäjälle tiedostokohtaisesti, vaikka hän ei ollut itse valinnut kuvia yksi kerrallaan.

Puolenpäivän jälkeen Teron kohdalle jäi enemmän avoimia rivejä kuin aamulla.

Ei kymmeniä.

Tarpeeksi.

Antti nojasi taaksepäin.

– Jos tämä olisi pelkkä sisäinen väärinkäyttöselvitys, meillä olisi jo aihe kysyä häneltä, miksi hän on avannut nämä.

– On meillä nytkin aihe, Johanna sanoi.

– Mutta ei samalla tavalla kuin viimeksi.

Johanna tiesi, mitä hän tarkoitti.

Toissa viikon perjantaina Tero oli istunut kuulusteluhuoneessa teknisenä työntekijänä muiden joukossa ja selittänyt järjestelmiä, työosoitteita ja vanhoja tunnisteita. Sitä seuranneena maanantaina hän oli auttanut Kuvarinteessä avaamaan vanhoja tiedostomuotoja. Poliisi oli käyttänyt hänen asiantuntemustaan, koska siihen oli ollut peruste.

Nyt heidän kysymyksensä koskivat hänen omaa toimintaansa.

– Häntä ei kutsuta tässä vaiheessa selittämään yhtään uutta riviä, Johanna sanoi. – Ennen seuraavaa yhteydenottoa arvioidaan hänen asemansa. Eikä häntä käytetä enää teknisenä apuna aineistossa, jossa hänen oma käyttönsä on tarkistettavana.

Antti nyökkäsi.

Aino katsoi heitä molempia.

– Mitä minun pitää tehdä käytännössä?

Johanna sulki henkilötasoa näyttävän välilehden ennen kuin vastasi.

– Tarvitsen teiltä edelleen normaalin työnkulun ja käyttöoikeuksien tiedot. Niemelän käyttöä tarkistetaan nyt tavallista tarkemmin. Älä keskustele hänen kanssaan siitä, mihin yksittäisiin riveihin tarkistus kohdistuu.

– Pitääkö hänen oikeutensa sulkea? Aino kysyi.

– Ei yksittäisenä näkyvänä toimenpiteenä tämän perusteella. Mitkä oikeudet ovat muuten päättymässä tai kaventumassa luovutuksen vuoksi?

Aino avasi aikataulun.

– Eräkohtaiset oikeudet suljetaan sitä mukaa kun työ valmistuu. Ensi viikolla useampi tekninen alihankkija menettää pääsyn jo ennen varsinaista 26. päivän määräaikaa, jos omat tehtävät loppuvat.

– Käytä normaalia prosessia. Tero ei saa uusia tehtäviä niihin aineistoihin, joita me nyt tarkistamme. Jos tehtävä on jo valmis, oikeus sulkeutuu kuten muidenkin. Älä tee poikkeusta, joka näyttää hänelle, että juuri hänen käyttöään katsotaan.

Aino mietti hetken.

– Pystyn tekemään sen työnjaon kautta. Mutta jos hän kysyy, miksi jokin erä on siirretty toiselle?

– Sano se, mikä on totta. Luovutusta jaetaan uudelleen, kun erät valmistuvat ja poliisin turvaamia kopioita tarkistetaan. Älä keksi selitystä äläkä kerro enempää.

– Selvä.

– Ja kaikki meidän vertailumme tehdään omista kopioista.

– Niin on tehty tähänkin asti.

Johanna nyökkäsi.

He olivat jo turvanneet käyttöaineiston ennen kuin Tero alkoi erottua siitä.

Kun Aino lähti hakemaan yhden vanhan tehtäväkortin lisätietoja, Johanna jäi hetkeksi katsomaan lasiseinän läpi teknisen alueen suuntaan. Tero kulki käytävän toisessa päässä toisen työntekijän kanssa. Hänellä oli käsissään litteä arkistolaatikko. He pysähtyivät oven luona, Tero sanoi jotakin ja toinen työntekijä nauroi. Sitten molemmat katosivat kulman taakse.

Ei hermostunutta vilkuilua.

Ei väistöä.

Ei mitään, minkä Johanna olisi voinut kirjata muistiin.

Antti seurasi hänen katsettaan vain hetken.

– Me emme tiedä, mitä hän on huomannut, hän sanoi.

– Emme.

– Aineistopyyntöjä, työnjakoa, oikeuksien sulkeutumista. Hän voi huomata paljonkin ilman että tietää miksi.

– Siksi me emme ala näytellä normaalia niin innokkaasti, että normaalista tulee poikkeus.

Johanna sulki Teron käyttöä koskevan taulukon.

– Varmistetaan ensin, mitä me itse tiedämme.

***

Keskiviikkona iltapäivällä Myllyjen kadut jäivät auton taakse märkinä ja vaaleina.

Antti ajoi poliisitalolle. Johanna piti sylissään tulostetta, jossa ei ollut yhtään kuvaa.

Se oli helpottavaa.

Viimeiset kaksi viikkoa kuvat olivat olleet kaikkialla: Ellan työhuoneessa, luovutusluetteloissa, Kuvarinteen näytöillä, Terhin pöydällä ja nyt viiden murhan tutkinnassa. Tällä kertaa heidän edessään oli vain tunnisteita, päivämääriä ja työtehtäviä.

Yksi tunnisteista oli alkanut toistua.

Poliisitalolla teknisen tutkinnan työntekijä avasi saman näkymän suurelle näytölle. Hän oli ryhmitellyt Teron vuoden 2023 henkilökohtaisiin kirjautumisiin liittyneet aineistoavaukset lähde-erän mukaan eikä uhrin nimen mukaan.

Ellan ja Terhin erät näkyivät omina ryhminään.

Niiden alla oli vanhempia aineistoja, joita Johanna ei tunnistanut.

Yksi kampanjatunnus esiintyi useampana eri päivänä.

– Tämä, teknisen tutkinnan työntekijä sanoi.

Johanna siirtyi lähemmäs näyttöä.

Tunnus oli sama kaikissa riveissä. Sen yhteydessä ei ollut henkilönimeä eikä julkista kampanjanimikettä. Tekninen luokitus kertoi vain vanhasta mainoskampanjasta ja lähdeaineistosta.

– Vuosi? Johanna kysyi.

– Kaksituhattakaksi.

Antti katsoi häntä.

Johanna ei sanonut mitään.

Ensimmäinen tunnettu murha oli vuodelta 2014.

– Työperusteet, Johanna sanoi.

Teknisen tutkinnan työntekijä avasi viereen projektinhallinnan koonnin.

Yhdelle avaamiselle löytyi selitys, joka oli ainakin mahdollinen: samaan luovutuserään oli liittynyt yleinen tekninen tarkistus, jonka aikana useita vanhoja kampanjoita käytiin läpi.

Kaikille ei löytynyt.

Tero oli palannut samaan kampanjatunnukseen eri aikoina myös sellaisten työvaiheiden yhteydessä, joissa hänen kirjattu tehtävänsä koski muuta aineistoa. Osa avaamisista sijoittui samaan yleiseen ajanjaksoon kuin Ellan ja Terhin lähdeaineistojen ylimääräiset avaukset.

– Voiko kampanjatunnus olla järjestelmän taustalinkki, joka avautuu automaattisesti jonkin toisen erän mukana?

– Tarkistin sen, työntekijä sanoi. – Näissä tapahtumissa kyse on varsinaisesta aineistokohteen avaamisesta, ei pelkästä viittauksen latautumisesta. Mutta se ei kerro, mitä kuvaa tai kuvia käyttäjä on katsonut, jos erässä on useita tiedostoja.

– Voiko sama tunnus kuulua kahdelle eri aineistolle?

– Ei tässä luettelossa. Alkuperäinen kampanjatunnus on yksilöity ja vuoden 2023 järjestelmän tunnus osoittaa siihen.

Antti osoitti ensimmäistä riviä.

– Entä henkilö?

– Sama raja kuin Ellassa ja Terhissä. Henkilökohtainen tunnus, uusi kirjautuminen, työasema ja kulkutieto viittaavat Niemelään. Kaikki avaukset eivät ole yhtä vahvoja, mutta nämä tässä ovat.

Hän korosti kolme riviä.

Johanna katsoi kellonaikoja.

Ne eivät muodostaneet rikosaikajanaa, eikä hän yrittänyt tehdä sellaista.

– Mitä me tiedämme kampanjasta nyt? Johanna kysyi.

Antti avasi luettelo- ja metatietoviennin.

– Mainoskampanja vuodelta 2002. Alkuperäinen kampanjatunnus on säilynyt. Teknisen luokituksen mukaan kokonaisuuteen kuuluu julkaisu- ja lähdeaineistoa. Oikeudenhaltija ja luovutusketju voidaan hakea alkuperäisestä luettelosta.

– Mallit?

– Eivät kuulu tähän vientiin. Tässä ei ole varsinaisia sisältökuvia eikä luotettavia esikatseluja, joista mallin voisi tunnistaa. Kuvien sisältö ja alkuperäiset lähdetiedot ovat kampanjan varsinaisessa aineistossa.

Johanna nyökkäsi.

– Sitten haetaan alkuperäinen aineisto ja luettelohistoria. Haluan tietää, mitä tähän tunnukseen on alun perin kuulunut, milloin se on tullut KASVOTin käsittelyyn, missä työpaketeissa se on ollut ja mitä vuoden 2023 tehtäviä siihen oikeasti kohdistui. Poliisin kopiosta kaikki, mikä siinä jo on. Jos tarvitsemme alkuperäisen erän haltijalta lisää, pyyntö tehdään niin, ettei siinä avata meidän henkilötason havaintoa.

Teknisen tutkinnan työntekijä kirjoitti tehtävän muistiin.

– Säilytyskopio erikseen?

– Kyllä. Koskemattomana nykyisestä tilasta ja analyysikopio erilleen. Ei tehdä uusia tarkistuksia suoraan tuotantojärjestelmässä, jos samat tiedot saadaan jo turvatusta kopioaineistosta.

Antti nojasi pöytään.

– Ja Niemelä?

Johanna katsoi nimeä näytön vasemmassa reunassa.

– Pidetään tämä ydinryhmässä, Johanna sanoi. – Sinä, minä ja ne teknisen tutkinnan ihmiset, joiden on pakko nähdä henkilötaso. Aino tietää vain sen, mitä työn turvaaminen vaatii.

– Ei uutta kuulemista.

– Ei tavallisena todistajana. Jos meillä on seuraavaksi kysymyksiä Niemelän omasta toiminnasta, hänen asemansa ratkaistaan ennen niitä.

Antti nyökkäsi.

Johanna sulki Ellan ja Terhin ryhmät näytöltä niin, että jäljelle jäi vuoden 2002 kampanjatunnus.

Toistuva käyttö ei vieläkään todistanut murhaa.

Ensimmäistä kertaa tutkinta ei enää kysynyt vain, kuka oli voinut päästä arkistoon, käyttää työosoitetta tai käsitellä nauhaa.

Se kysyi, miksi yksi ihminen oli käyttänyt juuri tiettyä aineistoa ilman näkyvää työperustetta.

Johanna kirjoitti tehtävälistan ylimmäksi:

2002 – alkuperäinen kampanja-aineisto ja luettelohistoria.

Sitten hän jäi katsomaan vuosilukua.

Kaksituhattakaksi.

Kysymys oli ensimmäistä kertaa vanhempi kuin murhasarja, jonka he tunsivat.