Luku 8

Maanantaiaamuna 15. joulukuuta laboratorion lausunto tuli tutkinta-aineistoon hieman kahdeksan jälkeen. Johanna avasi sen omalla koneellaan ja luki ensin johtopäätökset, sitten koko tekstin liitteineen.

Jennin ja Kaisan kauloille jääneiden jälkien leveys, reunojen muoto ja pinnassa toistuva kudosrakenne vastasivat toisiaan erittäin läheisesti. Molemmat olivat syntyneet kapeasta, litteästä ja tiheään kudotusta synteettisestä nauhasta. Jälkien perusteella ei voitu osoittaa, että teoissa olisi käytetty samaa yksittäistä nauhaa, mutta samanlainen välinetyyppi oli laboratoriotutkimuksen mukaan selvästi todennäköisin selitys.

Sen jälkeen tulivat rajat. Vastaavia kuituja ja kudontatapoja käytettiin monenlaisissa nauhoissa, hihnoissa ja kiinnitystarvikkeissa. Jälki ei kertonut, mihin väline oli valmistettu.

Johanna suurensi liitteen kuvat rinnakkain. Mittakaava kulki niiden alareunassa. Jennin jälki oli dokumentoitu syyskuussa, Kaisan kolme viikkoa myöhemmin.

Sama ihminen oli murhannut molemmat naiset. Siitä Johanna oli ollut käytännössä varma jo lokakuussa. Nyt epävarmuutta oli vähemmän ja tekijä yhtä kaukana kuin ennenkin.

Hän tallensi lausunnon käyttöoikeuksiltaan rajattuun tutkinta-aineistoon, tulosti siitä kappaleen tutkintaryhmää varten ja soitti Antille.

Tutkintahuoneessa oli joulukuun puolivälissä enemmän tyhjiä pöytiä kuin käytössä olevia. Vihjepiste oli purettu viikkoja aikaisemmin, ja sitä hoitaneet tutkijat olivat palanneet muihin tehtäviin. Ylimääräiset näytöt oli viety pois ja työpisteiden väliin kertyneet kansiot nostettu laatikoihin. Päivittäinen puhe, soivat puhelimet ja jatkuvasti avautuva ovi olivat poissa.

Seinällä Jenni ja Kaisa olivat yhä vierekkäin. Heidän välissään olivat kaulajälkien vertailu, Kaisan arkistosähköposti ja KASVOT-tapahtuman alihankintakaavio. Kaavion alimmat haarat oli täydennetty niin pitkälle kuin asiakirjat antoivat myöten. Muutamassa ruudussa oli yrityksen nimi, työmäärä ja laskutetut tunnit, mutta ei ihmistä.

Antti tuli huoneeseen kaksi kahvikuppia mukanaan. Hän laski toisen Johannan pöydälle ja otti lausunnon vastaan seisaaltaan.

– Jäljet vastaavat erittäin läheisesti, hän luki. – Mutta laboratorio ei voi sanoa, että ne ovat samasta nauhasta.

– Ei ilman välinettä.

Antti käänsi sivua ja katsoi kuiturakenteen kuvausta.

– Sisäinen työoletus siis vahvistuu.

– Julkinen linja ei muutu.

Kaulajäljen tarkka rakenne oli säilynyt poliisin tietona myös lokakuun vihjetulvan ja väärän tunnustuksen läpi.

Antti levitti pöydälle tilannearviota varten kokoamansa yhteenvedot. Uhrien läheiset, entiset kumppanit, viimeaikaiset asiakkaat, kuvaajat ja työryhmät oli tarkistettu. Mikko Vainion alibi oli käyty julkisuuskohun jälkeen vielä kerran läpi, ja se piti edelleen. Väärän tunnustuksen tehnyt mies oli suljettu pois sekä liikkeidensä että salaisten rikospaikkatietojen perusteella. Muut nimetyt epäilyt olivat kaatuneet aikatauluihin tai siihen, ettei väitetyllä yhteydellä ollut todellista sisältöä.

– Tunnetuissa piireissä ei ole enää nimeä, jota emme olisi vieneet niin pitkälle kuin tiedot kantavat, Antti sanoi.

– Silloin katve on muualla. Tai yhteys ei näy ihmisten välisenä suhteena.

Kahden kuukauden aikana tutkijat olivat rakentaneet naisista erilliset verkostot ja asettaneet ne päällekkäin. Jokainen alustava osuma – suuri asiakas, eri vuosina käytetty studio tai sama toimisto – oli tarkistettaessa hajonnut eri työpäiviksi, eri ihmisiksi tai niin suureksi joukoksi, ettei yhteys kertonut yksittäisestä henkilöstä mitään.

Yksityiselämässä päällekkäisyyksiä oli vielä vähemmän. Naiset eivät olleet tunteneet toisiaan sillä perusteella, jonka poliisi pystyi osoittamaan. Heillä ei ollut yhteistä ystäväpiiriä tai kumppania. Molempien elämästä löytyi ihmisiä, joilla oli ollut syy suuttua, mutta kun ajat ja liikkeet tarkistettiin, jäljelle ei jäänyt yhteistä henkilöä.

Johanna ei pitänyt sitä todisteena siitä, ettei sellaista henkilöä ollut. Se osoitti vain, ettei tekijä kuulunut niihin suhteisiin, jotka uhrit itse olisivat ensimmäisinä nimenneet.

Hän siirsi KASVOT-kaavion pöydälle. Tapahtuman arkisto oli edelleen ainoa ympäristö, johon molempien naisten kuva-aineisto voitiin varmasti sijoittaa. Jennin portfolio oli käsitelty tapahtumaa varten. Kaisan vanhat kampanjakuvat olivat kulkeneet saman arkiston kautta, ja hänen kotonaan pidetty tapaaminen oli sovittu arkiston yhteisestä sähköpostista.

Poliisi tiesi, miltä työasemalta viesti oli lähetetty. Se ei tiennyt, kuka oli kirjoittanut sen tai lähtenyt Kaisan asuntoon.

– Kaikki asiakirjoissa nimetyt työntekijät on nyt tarkistettu, Antti sanoi. – Myös ne yhdeksän, jotka saattoivat olla viestin lähetysaikaan arkistotilassa. Kenelläkään ei ole sellaista yhteyttä molempiin naisiin, joka nostaisi hänet epäillyksi.

– Entä asiakirjojen ulkopuolelle jääneet?

– Listat eivät kata kaikkia toteutuneita vuoroja. Yhdessä kahdeksan tunnin vuorossa nimetty työntekijä oli ollut toisella työmaalla, eikä sijaisesta jäänyt varmaa tietoa. Yhteisiä työasemia on voinut käyttää myös joku, jonka varsinainen tehtävä oli merkitty toiseen huoneeseen.

Yritykset olivat toimittaneet palkkatiedot, vuorolistat, laskut ja viestiketjut, ja tapahtuman järjestäjä oli auttanut yhdistämään aineistoerät työpaketteihin. Asiakirjat eivät silti muodostaneet täydellistä luetteloa toteutuneista työntekijöistä.

Kaikille asiakirjoista löytyneille ihmisille oli tehty samat perustarkistukset. Heidän yhteyksiään uhreihin, liikkeitään murhailtoina ja pääsyään aineistoihin oli verrattu. Jos puuttuva käyttäjä oli joku jo tarkistetuista, poliisi ei tiennyt, mille riville hänet olisi pitänyt sijoittaa. Jos hän puuttui nimiluettelosta kokonaan, poliisi ei tiennyt, mitä nimeä etsiä.

– Tiedämme paremmin, mitä siellä tehtiin kuin kuka teki, Johanna sanoi.

Antti nyökkäsi.

Myös nauhan mahdollista yhteyttä tapahtumaan oli tutkittu. Jäljen rakennetta oli verrattu teknisissä tiloissa, pakkaamisessa ja tapahtuman rakenteissa käytettyihin hihnoihin, nauhoihin ja kiinnitystarvikkeisiin. Poliisi oli saanut näytteitä jäljellä olleista materiaaleista ja hankintatietoja tuotteista, jotka voitiin vielä yksilöidä. Osa tarvikkeista oli palautettu vuokraajille, osa hävitetty tapahtuman purkamisen yhteydessä. Yksikään löydetty näyte ei vastannut jälkeä tavalla, joka olisi nimennyt murhavälineen, eikä täydellistä tuoteluetteloa ollut.

Johanna oli toivonut edes yhtä kielteistä rajaa: rakennetta, joka olisi sulkenut tapahtuman tarvikkeet pois tai nostanut yhden ryhmän muiden edelle. Lausunto kuvasi välineen täsmällisesti ja jätti sen käyttötarkoituksen avoimeksi.

– Jos nauha joskus löytyy, meillä on mihin verrata, Antti sanoi.

– Jos se löytyy.

Huone hiljeni. Ilmanvaihto puhalsi katon rajassa, ja käytävältä kuului arkistokärryn pyörien kolina. Kahdessa kuukaudessa poliisin tietoon ei ollut tullut uutta henkirikosta, jossa rikospaikka tai tekotapa olisi vastannut Jennin ja Kaisan tapauksia.

– Ehkä hän lopetti, Antti sanoi.

– Ehkä. Tai lähti muualle. Tai odottaa.

Johanna ei pitänyt hiljaisuutta turvallisuuden merkkinä. He eivät tienneet, mikä oli käynnistänyt kaksi tekoa tai mikä oli päättänyt ne. Siksi he eivät voineet päätellä, oliko päättyminen pysyvää.

Täyttä tutkintaryhmää ei silti voinut pitää huoneessa odottamassa ihmistä, joka ei jättänyt uutta jälkeä. Kaikki tunnetut nimet, liikkeet ja aineistot oli viety niin pitkälle kuin nykyiset tiedot sallivat.

Päätös oli käytännöllinen, mutta ulospäin se näyttäisi toiselta. Tutkijat palaisivat ryhmiinsä ja huone annettaisiin seuraavalle tapaukselle. Jennin ja Kaisan läheisille se voisi näyttää siltä, että poliisi oli siirtynyt eteenpäin. Heille oli kerrottava, ettei tutkintaa lopetettu, vaikka sen aktiivinen vaihe päättyi. Johannalla ei ollut luvata ajankohtaa, jolloin seuraava puhelu tulisi.

– Tutkinta jää avoimeksi, hän sanoi. – Uudet vihjeet tarkistetaan normaalisti. Jos tulee vertailukelpoinen rikos, uusi epäilty tai arkistoa avaava tieto, ryhmä kootaan uudelleen.

– Minä pidän uudet vihjeet seurannassa, Antti sanoi. – Ainakin siihen asti, että vastuu siirtyy nimetylle tutkijalle.

– Siirtyminen kirjataan. Kansio ei jää vain yhteiseen jonoon.

Johanna merkitsi päätöksen tilannearvioon ja kirjasi vielä tehtävät työt: laboratorion lausunto oli toimitettava oikeuslääketieteelliselle yksikölle ja tekniselle tutkinnalle, avoimet aineistopyynnöt vietävä loppuun ja uhrien läheisiin otettava yhteyttä ennen julkista tilannepäivitystä. Päätös ei poistanut viimeisiä töitä. Se esti niitä katoamasta huoneen purkamisen mukana.

He kokosivat erillisen vertailupaketin. Siihen tulivat mittakaavalliset kuvat molemmista kaulajäljistä, laboratorion kuvaus välinetyypistä ja kuiturakenteesta sekä tieto siitä, ettei välinettä ollut löytynyt kummaltakaan rikospaikalta. Johanna lisäsi rikospaikkojen yhteiset piirteet: ei murtojälkiä, ei ryöstöä, ei seksuaalista väkivaltaa. Molemmat uhrit olivat todennäköisesti päästäneet tekijän sisään vapaaehtoisesti.

Paketti merkittiin nostettavaksi heti esiin, jos vastaava henkirikos tulisi tutkittavaksi. Käyttöoikeus rajattiin, eivätkä kaulajäljen kuvat ja kudosrakenne siirtyneet yleiseen tapausyhteenvetoon.

Antti ehdotti hakusanoja, joilla samanlaiset rikospaikat voisivat nousta esiin silloinkin, jos kuolinsyy oli kirjattu ensin epäselväksi. Johanna karsi liian yleiset ilmaukset. Uhri kotonaan, omaisuus tallella ja ehjä ovi tuottaisivat liikaa osumia. Kaulajäljen mitat, puuttuva väline ja arvio siitä, että tekijä oli päästetty sisään vapaaehtoisesti, kuuluivat samaan kokonaisuuteen. Yksikään niistä ei yksin riittänyt.

Vertailupaketin piti varmistaa, ettei sama tarkka jälki jäisi toisen tutkintaryhmän kansioon siksi, ettei kukaan muistaisi kahta Lystikkälän mallia vuosien takaa.

Puolenpäivän jälkeen poliisin viestintä välitti Johannalle Jarkon kommenttipyynnön. Neljä kysymystä oli kirjoitettu lyhyesti, ilman viittausta heidän aiempaan yhteyteensä. Jarkko halusi tietää, olivatko murhat yhä aktiivisessa tutkinnassa, oliko joku epäiltynä tai pidätettynä, pitikö poliisi tapauksia toisiinsa liittyvinä ja selvitettiinkö KASVOT-yhteyttä edelleen.

Vielä syyskuussa Johanna olisi vastannut virallisten lauseiden lisäksi muutamalla taustaksi tarkoitetulla rajauksella. Hän olisi voinut kertoa, ettei tutkinta ollut pysähtynyt ja ettei tapahtumaa pidetty valmiina selityksenä. Nyt hän luki kysymykset samoin kuin minkä tahansa toimituksen pyynnön.

Jarkon lokakuinen juttu oli pitänyt paikkansa, mutta Johanna ei sen jälkeen enää luottanut epävirallisen tiedon ajoitukseen.

Johanna ei vastannut Jarkolle erikseen. Ennen tiedotteen hyväksymistä hän soitti erikseen Jennin ja Kaisan läheisille. Puhelut oli sovittu heidän yhteyshenkilönsä kautta. Hän kertoi laboratoriotutkimusten valmistuneen ja tutkinnan jatkuvan, mutta ei avannut salaista vertailutulosta. Kummassakin puhelussa häneltä kysyttiin, tarkoittiko henkilöstön vähentäminen käytännössä luovuttamista.

– Ei tarkoita, Johanna vastasi molemmilla kerroilla. – Tutkinta on avoin, ja kaikki uusi tieto käsitellään. Tällä hetkellä meillä ei vain ole toimenpidettä, jota täysi ryhmä voisi viedä eteenpäin.

Hän ei luvannut läpimurtoa. Sen sijaan hän antoi kummallekin suoran yhteystietonsa. Se oli vähemmän kuin he toivoivat ja enemmän kuin pelkkä järjestelmän tilamerkintä.

Johanna hyväksyi yleisen tilannepäivityksen, jossa kerrottiin molempien henkirikosten tutkinnan jatkuvan ja ettei ketään ollut pidätetty. Poliisi selvitti mahdollisia yhteisiä tekijöitä mutta ei vahvistanut tapausten liittyvän toisiinsa. Yksittäisiä tutkintalinjoja, epäiltyjä tai tekotapaa ei kommentoitu. Konkreettisia havaintoja ja uusia tietoja otettiin edelleen vastaan.

Tilannepäivitys julkaistiin iltapäivällä otsikolla Kahden henkirikoksen tutkinta jatkuu.

Jarkon seurantajuttu ilmestyi myöhemmin samana päivänä. Johanna avasi sen ennen kuin alkoi tyhjentää omaa pöytäänsä. Jutussa kerrottiin tapausten olevan avoinna ja ettei ketään ollut pidätetty. Poliisin selvittämät mahdolliset yhteiset tekijät eivät muuttuneet siinä varmaksi yhteiseksi murhaajaksi. KASVOT mainittiin laajana kuva-aineistoja yhdistävänä ympäristönä, ei murhien syynä tai poliisin vahvistamana päälinjana.

Jarkko oli käyttänyt tilannepäivitystä täsmällisesti. Johanna luki jutun loppuun etsimättä lausetta, jonka olisi voinut tulkita heidän välisekseen viestiksi.

Lopussa kerrattiin havaintopyynnöt ja pyydettiin erottamaan omat havainnot verkossa kiertävistä epäilyistä. Rajaus oli Jarkon oma. Hän ei myöskään väittänyt tutkinnan hiljaisuuden tarkoittavan, ettei uusia tekoja voisi tulla.

Juttu oli vastuullinen, mutta se ei palauttanut luottamusta. Jarkko pystyi jatkamaan tapauksen seuraamista ilman häntä.

Antti irrotti seinältä alihankintakaavion. Teipin alta jäi maaliin neljä vaaleampaa suorakulmiota. Johanna kokosi aikajanan laput päivämääräjärjestykseen ja sujautti ne kansioon. Kaulajälkien vertailu meni suoraan suljettuun aineistoon.

Viimeiseksi seinälle jäivät Jennin ja Kaisan kuvat.

Johanna irrotti ne itse. Jenni katsoi kameraan yökerhokampanjan tummassa valossa, Kaisa hieman sen ohi vaaleassa studiossa. Kuvat olivat tulleet tutkintahuoneen seinälle eri maailmoista ja viettäneet siellä kaksi kuukautta rinnakkain. Ne eivät olleet menettäneet merkitystään siksi, että huone tarvittiin seuraavaan tutkintaan.

Hän asetti kuvat samaan kansioon laboratorion lausunnon ja vertailupaketin kanssa.

Antti sulki viimeisen laatikon. Tyhjät pöydät, paljas seinä ja lattiaan jääneet pyörien painaumat saivat huoneen näyttämään suuremmalta kuin se oli ollut tutkinnan aikana.

Johanna avasi tapaustiedot vielä kerran. Hän tarkisti, että uudet vihjeet ohjautuisivat edelleen samaan kokonaisuuteen ja että vertailupaketin käyttöohje näkyi vain niille, joille se kuului.

Hän valitsi tutkinnan tilaksi sanan avoin ja tallensi.

Sitten hän sammutti huoneen näytöt, otti oman laatikkonsa ja jätti oven auki seuraavaa käyttäjää varten.